Tausta

historia

Saunanlämmityksen MM-kisat ovat osa Saunamaakuntaviikkoa, jonka tarkoituksena on tarjota saunaelämyksiä paikallisille sekä matkailijoille lukuisissa kohteissa ympäri Keski-Suomea. Kesällä 2021 Saunamaakuntaviikko keräsi yhteen nelisenkymmentä erilaista tapahtumaa. Järjestykseltään kuudes Saunamaakuntaviikko järjestettiin 25.-2.7.2022 ja mukana oli jälleen useita saunatapahtumia. Lisätietoa: Visit Jyväskylä Reagion – Saunamaakuntaviikko.

Saunanlämmityksen MM-kisat on järjestetty Peurungassa ensimmäisen kerran vuonna 2016. Kilpailuun on osallistunut usean vuoden ajan myös kansainvälisiä kilpailijoita mm. Japanista. Japanilaiset rakastavat suomalaista saunaa ja järjestivät oman Sauna Heating Championship Japan Cup 2019 -kisat Tokiossa 12.4.2019. Kilpailun tuomarina toimi Saunanlämmityksen MM-kisojen järjestelyissä alusta alkaen mukana ollut yrittäjä Markus Kallio Varjolasta. Japanin kilpailusta saatiin erinomaista lisänäkyvyyttä kansainvälisesti.

Tapahtuman järjestää Ext Ventures Oy. Pääyhteistyökumppanit: Visit JyväskyläKylpylähotelli PeurunkaVarjola ja Savotta sekä Harvia.

2.7.2022 LUTAKKO, Jyväskylä

Heinäkuussa 2022 tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Jyväskylässä, Lutakonaukiolla, aivan keskustan kupeessa. Kilpailuun otettiin mukaan yhdeksän joukkuetta ilmoittautumisjärjestyksessä. Tänä kesänä suomalaisten joukkueiden lisäksi mukana oli joukkueet Japanista ja Puolasta. Kurkkaa vuoden 2022 Saunanlämmityksen MM-kilpailun tulokset täältä. Voittaja joukkue palkittiin täydellisellä telttasaunapaketilla, joka sisälsi Savotan Hiisi 4 telttasaunan, Harvian kiukaan ja piipun. Sijalle 2. ja 3. tulleet joukkueet sekä pukeutumiskilpailun parhaat joukkueet palkittiin erilaisilla elämyspalkinnoilla.

Kisa-alueen yhteydessä palveli suuri aurinkoterassi virvokkeineen ja ruoka-annoksineen. Poju esiintyi finaalin päätteeksi terassin esiintymislavalla, ja tunnelma oli kerta kaikkiaan loistava!

Tunnelmia Saunanlämmityksen MM-kisoista 2022. 








































3.7.2021 PEURUNKA, LAUKAA

Saunanlämmityksen MM-kilpailut järjestettiin 3. heinäkuuta helteisessä säässä Laukaan Peurungassa. Mukana oli kilpailijoita Suomesta, Uudesta-seelannista ja Norjasta. Tapahtuma juonnettiin niin suomeksi kuin englanniksi. Voittajajoukkue nappasi mukaansa loistavan palkinnon; Harvian kiukaan ja Savotan telttasaunan! Kurkkaa vuoden 2021 Saunanlämmityksen MM-kilpailun tulokset täältä.

Live-stream

Ensimmäistä kertaa Saunanlämmityksen MM-kilpailuja seurattiin perinteisen tapahtuman lisäksi myös maailmanlaajuisesti virtuaalilähetyksen kautta. Tapahtumasta toteutettiin reilun kahden tunnin mittainen live-stream, jonka aikana seurattiin itse kilpailua ja sen ohella myös kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja suomalaiseen saunaan liittyen ja kurkistettiin kisa-alueen vieressä olevaan SaunaPark alueeseen. Tapahtumaa seurattiin ympäri maailman mm. Japanissa, Norjassa, Yhdysvalloissa, Hollannissa, Australiassa, Sveitsissä, Kiinassa ja Venäjällä. Koronapandemian takia voimassa olevat matkustusrajoitukset hankaloittivat matkailijoiden saapumista ulkomailta Peurunkaan ja lähetyksellä haluttiin antaa mahdollisuus osallistua tapahtumaan sijainnista huolimatta.

SaunaPark

Tuttuun tapaan SaunaPark tarjosi elämyksellisiä saunahetkiä kisa-alueen kupeessa. Uutuutena kesällä 2022 saunoissa nähtiin erilaisia teemoja, jotka tekivät kylpemishetkistä vieläkin erityisempiä. Peurungan perinteinen rantasauna muuntautui hemmottelukeitaaksi, jossa pääsi kokeilemaan ihania ihonhoitotuotteita. Pohjolan Matkan Saunabussi hurautti SaunaParkkiin, antaen ainutlaatuisen mahdollisuuden nauttia puukiukaan löylyistä bussissa. Alueen Minisauna todisti, että myös kompaktissa saunassa voi saada hyvät löylyt. Savotan telttasauna muuttui Metsäsaunaksi tuoksuineen ja äänineen. Valtavassa Party-telttasaunassa jammailtiin ysäribiisien tahtiin. Löylynlyöjät ry:n talkoilla rakennettu kärrysauna edusti mobiilisaunana, näyttäen niiden kätevyyden. Lisäksi koettavissa oli savusaunan lempeät löylyt. Alueella oli myös useita kylpytynnyreitä. Päivän aikana perinnesaunottaja-opiskelija Mari tarjosi rentouttavaa ja koko kehoa hoitavaa vihdontaa SaunaParkin Metsäsaunassa.

Koko perheen päivä

Yleisölle järjestettiin mukavaa oheisohjelmaa tapahtumapäivän aikana. Lapset pääsivät osallistumaan useisiin erilaisiin aktiviteetteihin. Ohjelmassa oli muun muassa kasvomaalausta, lasten oma Vastan heitto-kisa, sekä Laukaan 4H nuorten vetämää yhteistä touhuilua. Lisäksi Suomen oma Saunattu vieraili tapahtumassa. Päivän aikana Saunamestari Pentti Hakala jakoi tietotaitojaan halukkaille SaunaKlinikalla ja vihdanteon maailman mestarina opetti kuinka tehdään paras saunavihta. Ja yleisökin pääsi mukaan kisaamaan tavoittelemalla oikeaoppista löylyn heittoa!

Tunnelmia Saunanlämmityksen MM-kisoista 2021. Kuvat Valtteri Lahikainen.




















































3.7.2019 PEURUNKA, LAUKAA

Vuonna 2019 Saunanlämmityksen MM-kilpailut järjestettiin 3. heinäkuuta Peurungan rantapuistossa. Joukkueita kisaan ilmoittautui yhteensä 23, joiden välillä käytiin tiukkaa kamppailua päivän aikana. Tulokset ovat luettavissa TÄSTÄ.

Kilpailun oheen tuotiin ensimmäistä kertaa Saunamessut sekä SaunaPark. Saunamessuilla pääsi tutustumaan saunatuotteisiin ja -palveluihin. SaunaPark kokosi Peurunkajärven rannalle useita erilaisia saunoja ja kylpytynnyreitä, jotka tarjosivat mahdollisuuden rentouttavaan kylpyhetkeen kaiken muun ohessa. 

Vuoden 2019 Peurungan kisat olivat mukana Ylen Saunapäivä -tv-sarjan jaksossa. Toimittaja-juontaja Tuija Pehkonen,  kutsui jokaiseen Saunapäivä -jaksoon kaksi ulkomaista sosiaalisen median vaikuttajaa ja vei kansainväliset vieraansa kesätapahtumiin – autolla,  jonka perässä kulki peräkärrysauna. Tuija osallistui Peurungan Saunanlämmityksen MM-kisoihin japanilaisen ja saksalaisen vieraansa kanssa. Katso jännittävät kisahetket Yle Areenasta: areena.yle.fi

https://youtu.be/uLY7ipd0t9M

Tunnelmia Saunanlämmityksen MM-kisoista 2019. Video: NetDesign.